Jätkäsaaren ruokaretriitti 12/2020


Järjestimme 5.12. Ruokaretriitin suunnittelutilaisuuden Jätkäsaaren kerhotiloissa. Juhlistimme samalla Suomen itsenäisyyttä (tai sitä, mitä siitä on vielä jäljellä) sekä pikkujouluja.

 

Tunnelma oli aiemman Ruokaretriitin tapaan välitön, kaikki pääsivät tilaisuudessa ääneen ja keskustelua käytiin vilkkaasti. 

Muriaa lihapataa

Sarin saaristolaisleipää ja porkkanoita

Nautimme Ruokaretriittiin kuuluvien maatalousyrittäjien tuottaman ja valmistaman herkullisen lounaan jälkiruokineen. Jälkiruokien leipomiseen olivat osallistuneet myös muut. Maittavan suklaapiirakan leipoi Timo ja MKR:ltä vieraillut ja toimintaamme tutustunut Annika leipoi maittavat pullapitkot. Jokaisen ruokaretriitin tapahtuman keskeisenä elementtinä on maistuva suoraan tuottajilta tuotu ruoka, eikä siitä periaatteesta tulla tinkimään.

Odotellessamme ruokaa ja sen syötyämme esittäydyimme kaikki yksitellen, jotta jokainen osallistuja tulee toisilleen tutuiksi. Henkilöesittelyissä vierähtää helposti tovi jos toinenkin, mutta koemme sen tärkeänä osana kokonaisuutta. 

Kun ruuat oli nautittu, siirryimme läpikäymään Ruokaretriitin suunnittelutilaisuuden asialistaa, mikä oli seuraavanlainen:

  1. Toiminnan nykytilanteen läpikäynti
  2. Toiminta-ajatuksen ja tavoitteiden kirkastaminen
  3. Yhtiömuoto
  4. Organisaatiomalli
  5. Digitaalisen operointialustan esittely
  6. Farm Coin -ajatus
  7. Kokoontumismuodot ja rytmi

Tätä varten allekirjoittanut oli laatinut esityksen, mikä toimi keskustelun pohjana. Yhtenä keskeisenä havaintona oli se, että uusille osallistujille toiminnan ydin ei heti avautunut ja herätti paljon tarkentavia ja kriittisiä kysymyksiä, mikä oli loistava juttu. 

Suomen maatalouden näkymät ovat nykyjärjestelmässä heikot

Heille, jotka olivat olleet ensimmäisellä maatilaretriitillä aiemmin, konsepti vaikutti selkeämmältä, kenties koska siitä oli syntynyt jo konkreettinen hands on -kokemus. Joka tapauksessa tilaisuus pakotti miettimään uudelleen taas, mikä on oleellista, mitä lisäarvoa Ruokaretriitti tuottaa kenelle ja miten, mitkä ovat prioriteetit missäkin vaiheessa ja miten toimintaa olisi tarkoitus pyörittää..

Haastavia kysymyksiä, mutta kaikkiin löytyy ratkaisut, kun tahtotila on kohdillaan!:)

Keskustelun annista tehtiin kirjallinen yhteenveto:

  1. Vallitsevasta tilanteesta johtuva varautuminen: miten turvata oma ja perheen ruoansaanti kaikissa tilanteissa sekä mitkä ovat kriittiset resurssit, jotta ruuantuotanto pysyy pyörimässä sekä mikä niiden tilanne nyt on maatiloilla.
  2. Ruokaretriittiin lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet: saada samanhenkisiä ihmisiä terveellisen ja hyödyllisen yhteistyön merkeissä kotimaisen ruuan lähteille. Parantaa kotimaisen ruuantuotannon kannattavuutta merkittävästi kotimaisen. ruokaomavaraisuuden turvaamiseksi. Luoda monipuolisia mahdollisuuksia niin tuottajille kuin kuluttajille.
  3. Organisaatiomalli: päätettiin muodostaa johtoryhmä eri alojen osaajista viemään alkuvaiheen oleelliset asiat mahdollisimman tehokkaasti käytäntöön. Kun ydintoiminnot on saatu rakennettua ja testattua toimivaksi, toimintaa on tarkoitus laajentaa voimakkaasti.
  4. Yhtiömuoto: olemme keskustelleet yhtiömuodosta ja tutkineet eri yhtiömuotojen soveltuvuuksia toimita-ajatukseen peilaten. Lopullista päätöstä tästä ei olla tehty, koska lopullisen toiminta-ajatuksen lukkoonlyöminen on vielä kesken. 
  5. Digitaalinen operaatioalusta: otimme käyttöön kyberturvallisuusarkkitehtimme avulla digitaalisen kommunikaatio- ja toiminnanjohtoalustan, jonka tarkoitus on toimia tuottavana yhteistyöympäristönä Ruokaretriitin toiminnan edistämiseksi. Johtoryhmä saatiin pian tilaisuuden jälkeen alustalle ja yhteistyö on lähtenyt niiltä osin käyntiin. Kun alustavat esittelyt ja suunnitelmat oli käyty yhdessä läpi, pidimme ensimmäisen yhteisen videopalaverin, missä teimme päätöksiä etenemisestä.
  6. Kokoontumismuotoja ja -rytmiä ei ehditty tarkemmin käymään Jätkäsaaressa läpi, mutta päätimme, että toiminta tulee keskittymään ensisijaisesti tiloilla järjestettävien Ruokaretriittien ympärille. Aina pitäisi olla tiedossa jo seuraava Ruokaretriitti tai Ruokaretriitit, joiden ympärillä voi olla sitten kokoontumisia kerholla tai videopalavereita tarpeen mukaan. 
  7. Farm Coin -ajatus: tätä ajatusta käsiteltiin hetken ja varautumismielessä voisi olla hyvä olla alustava mekanismi olemassa esim. työperäisestä valuutasta, mikäli valuuttajärjestelmään tulisi häiriöitä. Totesimme kuitenkin, että tämä ei ole tällä hetkellä prioriteettilistan kärjessä, mutta ajatusta voidaan rinnalla kehittää.

Kaikenkaikkiaan osallistujakunnan ammattiosaaminen oli todella monipuolinen ja korkeatasoinen, mikä varmasti osaltaan mahdollisti hedelmällisen keskustelun aikaansaamisen.

Toimintaa edistetään nyt voimakkaasti yhteinen etu silmälläpitäen ja Ruokaretriittirinkiin voi halutessaan kutsua liittymään aihepiiristä kiinnostuneita tuttavia. Kun toiminta menee eteenpäin, mahdollisuuksia tulee syntymään kaikille ”ekosysteemin” osapuolille. Toiminnasta on tarkoitus myös tehdä koko perheen konsepti.

Tulevan Ruokaretriitin majoitustiloja


Tule kasvimaan- ja pellonhoitoretriittiin 16-18.6.!

16-18.6. Ruovedellä tapahtuu! Tule hoitamaan Ruokaretriitin kasvimaata sekä peltoa ja nauttimaan kesäisestä maaseudusta. ☀️ Päivän päätteeksi lämpiää savusauna ja palju! Juhlavuoden kunniaksi tila tarjoaa majoituksen ja ruuat. Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen info@ruokaretriitti.fi