Vastalahden talviriehassa nautittiin yhteisestä maalaispuuhasta talvisissa maisemissa 

Kokoonnuimme 14-16.1. mukavan kokoisella porukalla viettämään Ruokaretriittiä Ruovedelle.  Talviriehateemalla. 

 

 

Perjantaipäivä meni pitkälti tutustumisen, majoittumisen ja illallistamisen parissa. Osa pääsi pulahtamaan lämpimään ulkoporeammeeseen saunan kautta. Osa jutusteli takkatulen ääressä ja vaihtoi kuulumisia kuka mistäkin. Keskustelu ihmisten kanssa oli kumman välitöntä ja luontevaa, vaikka monikaan ei ollut aiemmin toisiaan tavannut. 

Illan virkuimmat pääsivät vielä nauttimaan upeista revontulista maajussimme peltojen yllä.

 


Lauantai-aamuna herättiin 8:00 aikoihin aamupalalle, jonka jälkeen suuntasimme kohti päivän työtehtävää. Huonosti kantavan suonsilmäkkeen harvennus oli haastava tehdä kokonaan koneellisesti, joten puut täytyi vetää metsästä sahattavaksi ja pilkottavaksi käsin.  


 

Talvisen auringonpaisteen lämmittäessä mieltä sujuivat puuhommat Ruokaretriitin porukalta varsin rapsakasti. Urakan aluksi tilan isäntä Jussi piti lyhyen opastuksen hommaan, jonka jälkeen lähdimme kantamaan ja vetämään puita pois kaatoalueelta. Hyödynsimme myös suonsilmäkkeen reunalle ajetun traktorin vinssiä, millä vedimme suurempia puuryppäitä pois.

 

 

Talvirieha oli ensimmäinen koko perheen Ruokaretriitti ja lapsia tulikin mukaan ilahduttavan monta. Lapsille maalaismaisemat ja -puuhat olivat mitä mukavimpia: sai rapsutella lampaita, katsoa koneita ja hoitaa tilan koiria. Toivon mukaan retriitistä jäi heille ikimuistoinen maalaiskokemus!

 

 

Talkootöissä on mukava saada hyvin aikaan hommia, mutta välillä on kiva istahtaa nuotion ääreen syömään makkaraa ja juomaan kaakaota sekä kahvia. Saluset olivat hoitaneet homman varsin hyvin ja osa pääsi tauon aikana testaamaan moottorikelkkaa ja telamönkijää. 

 

 

Kun päivän urakka oli tehty, siirryimme mökkirantaan, mihin oli aurattu luistelukenttä. Pelasimme jääkiekkoa ja lapset luistelivat yhdessä. 

 

 

Jotkut innostuivat enemmän pilkkimisestä, mitä varten olikin kairat ja pilkit varattuna. Pilkkiminen on arvokas ruuanhankkimistaito talvella.

 

 

Ruoveden alue talvisen auringon laskiessa on hyvin kaunis. Ennen saunaan ja illalliselle menoa pysähdyimme katselemaan kallioilta laskevaa aurinkoa. Päivään oli ehtinyt mahtua jo monenlaista tekemistä, tarinointia, syömistä ja kisailua. 

Illalla esittelimme päivällisen jälkeen online-streamissa ajatuksen perustettavasta Ruokaosuuskunnasta. Illallisen jälkeen palasimme mökeille saunomaan, poreammeeseen sekä avantoon. 

Kyllä uni taas maistui päivän jälkeen!

Sunnuntaina heräsimme myöhään aamubrunssille. Jussi oli herännyt jo aiemmin ja ajanut metsäkoneen mökkien läheiseen metsään, missä sitä kävi koeajamassa taas useampi halukas. 

Maittavan brunssin jälkeen pidimme taas maalaismarkkinat ja kaikki saivat uusissa Ruokaretriitin kasseissa kotiin vietäväksi puhdasta kotimaista lähiruokaa.

 


Mitä seuraavaksi?

Pidimme juuri kokouksen Ruokaretriitin laajentamisesta 6 uuteen maakuntaan. Tarkoituksena on löytää maakunnista vastuuhenkilöitä ja maatiloja, jotka haluaisivat järjestää Ruokaretriitin tilallaan ja kutsua lähialueen halukkaita ihmisiä mukaan. Kokemusten mukaan Ruovedellä järjestetyt retriitit ovat maatilalle kannattavia taloudellisesti ja halukkuutta järjestää niitä lisää on. Myös palaute osallistujilta on ollut kaikin puolin hyvää. 

Ruoveden tilaverkosto etenee suunnitellusti vaiheeseen 2, eli noutopisteen rakentamiseen digitaaliseen kauppapaikkaan, mistä lähiruokaa on helposti hankittavissa suoraan tiloilta.

Mikäli haluat tulla mukaan järjestämään ruokaretriittejä alueellasi tuottajan tai vastuuhenkilön roolissa, ole yhteydessä Miikkaan sähköpostitse ruokaretriitti@gmail.com tai puhelimella 0405910540. 

Nostetaan yhdessä kotimaisen lähiruuan arvostus oikealle tasolle sekä kannattavuus järkeväksi, nauttien samalla matkasta.

Tule kasvimaan- ja pellonhoitoretriittiin 16-18.6.!

16-18.6. Ruovedellä tapahtuu! Tule hoitamaan Ruokaretriitin kasvimaata sekä peltoa ja nauttimaan kesäisestä maaseudusta. ☀️ Päivän päätteeksi lämpiää savusauna ja palju! Juhlavuoden kunniaksi tila tarjoaa majoituksen ja ruuat. Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen info@ruokaretriitti.fi