Ruokaretriitit kokoavat yhteen ihmisiä, joita kiinnostaa mennä yhdessä ruuan lähteille sekä tehdä terveellistä yhteistyötä kotimaisen lähiruuan edistämiseksi.


Ruokaretriittin Villa Ekarsin tapahtuma on ensimmäinen laatuaan, joka ei olekaan maatilalla. Ajatuksemme vain vahvistuu suomalaisten ruuan saannin tiimoilla tämän retriitin myötä!
Haluamme turvata kaikkien suomalaisten huoltovarmuutta vaikeiden aikojen varalle. Suomessa on valtava määrä käytöstä poistuneita maakellareita. Maakellari on kuitenkin varmin tapa säilöä ruokaa ja juomaa talven tarpeisiin. Maakellari toimii geotermisellä energialla ja oikein rakennettuna pitää lämpötilan ja kosteuden mm. juuresten säilymisen kannalta. Ostamalla maakellariin satokauden mukaan talveksi ruuat suoraan lähituottajalta, olet myös osaltasi ratkaisemassa maatalouden kannattavuusongelmaa.
Maailmantilanne ruuan tuottamisen ja hinnoittelun suhteen on huonolla tolalla. Voimme auttaa itseämme ja läheisiämme varautumalla pienin kustannuksin ja arvokkain taidoin!
Maakellariprojektista:
Maakellarimies ja rakennusinsinööri Henrik Aschan toimii asiantuntijanamme opastamassa, miten vanha maakellari kunnostetaan, millainen maakellarin tulee olla ja jopa – miten uusi maakellari rakennetaan omalle pihalle. Villa Ekarsin hylätty maakellari on tähän loistava esimerkki.
Ekarsin maakellari on ollut käytössä viimeksi noin 60-70 vuotta sitten ja se oli nähnyt omistajansa sisätiloissaan viimeksi noin 20 vuotta sitten. Villa Ekars, Ruissalon ensimmäinen ja vanhin huvila, on ollut muutettuna asuinhuoneistoiksi jo paljon ennen maakellarin käytön hylkäämistä.
Kellariin oli vuosikymmenien aikana kerääntynyt valtava määrä vanhaa romua ja moskaa.
Tyhjentämisen jälkeen sisältä paljastui kohtuullisen siisti maalattia. Ulos tulivat muun moskan lisäksi vanhat, lahonneet hyllyt. Edesmenneessä hyllykössä oli siis paikka kaikille talon asukkaille omia hilloja ja mehuja varten.
Kellarin katossa on aukko, josta käsin perunat on pudotettu suoraan kellarissa olevaan laariin. Tavoitteena on nyt huoltaa seinät ja aukko, kunnostaa vanhat eristykset, rakentaa ja asentaa kellarille uudet ovet ja rakentaa sisälle uusi hyllykkö ja perunalaari. Tarkempi suunnitelma on tekeillä.

Mitä muuta Ekarsissa tapahtuu?
Retriitin emäntä, Hanna Sokajärvi, on mielen hallinnan ammattilainen, ICH Kliininen Hypnoterapeutti. Hanna tutustuttaa osallistujat mielen ja aivojen toimintaan ja antaa kaikille lauantai-iltana ihanan rentoutumishetken. Kaikki osallistujat saavat mukaan myös nauhoitteen jokapäiväiseen mielen rauhan tukemiseen.
Lapset ovat joutuneet pandemian aikana koville. Hanna järjestää lapsille ohjelmaa, omaa voimaa leikin varjolla vahvistavaa puuhaa. Luonto Ekarsin tontilla inspiroi sekä Hannan, että lapset valmistamaan taikavoimia antavia ”juttuja”, jääköön loput yllätykseksi! Pihalla on pieni trampoliini ja pihapelejä omatoimiseen ajanviettoon.
Villa Ekars on meren rannalla, mutta rannasta ei veteen pääse. Sen voi ottaa pienenä harmituksena, tai sitten positiivisena, turvallisuutta tukevana seikkana.
Ruokapuoli:
Kaikki ruoka valmistetaan lähitilallisten tai ruokaretriitti.fi-maatilallisten tuotteista. Ruuat ovat mahdollisimman luomuja ja laktoosittomia. Mikäli ruokavalioosi ei kuulu liha, tai sinulla on allergioita, pyydämme sinua mainitsemaan asiasta ilmoittautuessasi. Vegaaniutta emme pysty
ruuanvalmistuksessa huomioimaan, mutta mikäli haluat ottaa omia ruokia mukaan, säilytys onnistuu kyllä.
Villa Ekarsin Retriitissä on mahdollisuus myös hankkia itselle jotain kotiin vietävää. Tässä aiheessa annamme universumin kuljettaa ja otamme vastaan mitä mahdollisuuksia tulee. Tulemme lähestymään osallistujia sähköpostitse tämän asian tiimoilta. Osa tuotteista on myynnissä vain ennakkotilauksena, joten tarkkailethan sähköpostiasi!
Maakellarin kunnostus saattaa nyt kuulostaa urakalta, mutta niin on palkintokin. Vietämme ihanaa ja rentouttavaa iltaa auringonlaskua katsellen ja pihalla saunoen. Toivomme kuulevamme paljon naurua ja iloisia ääniä, rentoa jutustelua ja positiivisia tulevaisuudenkuvia. Annamme koko illan itsellemme ja vietämme sitä lasten ehdoilla, parhaassa seurassa! Ja tietysti, nukumme yön hyvin leväten.
Majoituksesta:
Voit majoittua omassa teltassasi Villa Ekarsin pihalla. Saaren peurat saattavat tulla sinua nuuhkimaan, joten jännitystäkin ja uusia ystäviäkin voit saada.
Olemme varanneet kiintiöitä kahdesta paikasta, Villa Rauhalasta ja Villa Minnetistä, joista voit ostaa lisähintaan vuodepaikan. Vuodepaikkoja on rajatusti.
Retriittipaikan osoite: Ruissalon Puistotie 119
LA
8.00 Aamiainen
Puuroa, luomu kananmunia Suomisen tilalta, itse tehtyä spelttileipää, juustoa, leikkelettä, kahvi, tee, mehu.
9.00 Johdanto Maakellarin kunnostukseen ja/tai rakentamiseen
10.00-13.00 Työskentelyä hyvässä seurassa. Maakellarin sisäosan kunnostustehtäviä, hyllyjen rakentamista,
maa-aineksen kaivamista, haravointia
13.00-14.00 Lounas
14 – 16.00 Työskentelyä hyvässä seurassa. Lapsille ohjelmaa, luvassa naurua ja taikavoimia.
16.00-17.00 Murua rinnan alle
Tarjolla karjalaista perinneruokaa, Sultsinoita. Itse leivottua pullaa ja keksejä, kahvi, tee, mehu
17.00 alkaen Saunan lämmitystä, vapaata. Pihapelejä.
18.00 alkaen Saunaan
19.00 Katsaus Mielen toimintaan ja hallintaan + meditaatio
20.00 Yöpala, grillausta, viihtymistä. Klo 22-23 jälkeen pihapiirin hiljeneminen on suositeltavaa <3
SU
8.00-9.00 Aamiainen ja tehtävien jako:
Puuroa, luomu kananmunia Suomisen tilalta, itse tehtyä spelttileipää, juustoa, leikkelettä, kahvi, tee, mehu.
9.00-12.00 Työskentelymaakellarin hyväksi jatkuu. Maakellarin kaunistusta ulkoapäin, mikäli ehtii.
Maakellarin ulkoseinän maalausta, nimikyltin valmistus ja kiinnitys, istutuksia. Ideoita vastaanotetaan.
12.00-13.00 Lounas
13.00-15.00 Työskentelyä, leikkiä lapsille.
15.00 alkaen iltapäiväkahvi, työn viimeistelyä, ostokset: Itse tehtyä pullaa ja keksejä, kahvi, tee, mehu
17.00 Kiitos kaunis Villa Ekarsista ja kotiin lähtö
Kaikille osallistujille mukaan rentoutusnauhoite elämänhallinnan ja mielen positiivisuuden tueksi!
Osallistujamäärä: 30 aikuista + lapset, 2pv, hinta 100€. Maksu käteinen tai Mobile Pay. Lapset ilmaiseksi.
Majoitusmahdollisuudet:
Telttamajoitus Villa Ekarsin pihalla – maksuton.
Voit halutessasi itse hankkia muun majoituksen Turusta.
Majoitukset varataan osallistujan puolesta, maksun osallistujat hoitavat itse.
- Oma pyyhe ja peseytymisvälineet mukaan!
- Lapset ovat omalla vastuulla tapahtuman ajan – tarkistathan vakuutuksesi tapaturmien varalta!
- Ruissalossa on kaksi yleistä rantaa, jonne voi lähetä uintiretkelle työpäivän jälkeen!
- Ruissalon erityinen luonto ja huvilat ovat tutustumisen arvoisia!
- Paikan päälle on helppoa tulla myös julkisilla kulkuvälineillä. Bussipysäkki (Tammela) on aivan vieressä, ja bussi lähtee Puutorilta, linja-autoaseman läheisyydestä ja kulkee Rautatieaseman ohi. Linja nro 8.